maanantai 30. joulukuuta 2013

Mustikkajuustokakku / Blueberry cheesecake


Tämä ihana mustikkajuustokakku on ehdottomasti yksi suosikkikakuistani. Mehevän juustokakun pinnalle ripotellaan mustikoita, mutta toki muutkin marjat siihen sopivat.  Juustokakku on hyvä tehdä tarjoilua edeltävänä päivänä, jotta se ehtii maustua jääkaapissa.


Pohja
300 g digestivekeksejä
150 g voita

600 g maustamatonta tuorejuustoa
2 ½ dl maitorahkaa
1 dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
1 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
1 ½ dl tuoreita tai pakastettuja mustikoita

1.       Kuumenna uuni 175 asteeseen.
2.       Murskaa keksit esimerkiksi muovipussissa kaulimen avulla. Sekoita joukkoon sulatettu voi.
3.       Painele keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle (halkaisija n. 24 cm). Esikypsennä pohjaa uunin keskitasolla n. 10 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.
4.       Vatkaa tuorejuusto ja maitorahka kuohkeaksi seokseksi. Sekoita joukkoon sokeri, maissitärkkelys ja vaniljasokeri.
5.       Lisää juustoseokseen munat, yksitellen vatkaten. Lisää lopuksi kuohukerma sekaan.
6.       Sulata valkosuklaa vesihauteessa tai varovasti miedolla lämmöllä kattilassa. Lisää sula valkosuklaa juustoseokseen.
7.       Kaada juustokakkuseos keksipohjan päälle vuokaan ja ripottele mustikat kakun pinnalle.
8.  Kypsennä juustokakku uunin keskitasolla n. 40 minuuttia. Peitä kakku foliolla, kun se on tullut kullankeltaiseksi, jottei se tummu liikaa. Katkaise virta uunista ja jätä kakku uunin jälkilämpöön n. 30 minuutiksi.


Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille!

2 kommenttia :

  1. Oih, miten herkullisen näköinen! Valkosuklaakakku on ehdoton lempparini, mutta nyt kiinnostaisi kokeilla myös tätä versiota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! :) Nämä paistetut juustokakut ovat melko tuhteja, ei niin makeita, mutta tosi hyvänmakuisia :)

      Poista