torstai 12. maaliskuuta 2015

Tiramisu



Tiramisu on ihana italialainen jälkiruoka. Tässä yksi versio siitä. Helppo ja ihanan makuinen jälkiruoka vaikka viikonlopuksi. Anna tekeytyä mielellään seuraavaan päivään. Annoksesta riittää jälkiruoaksi n. neljälle. Tiramisu maistuu hyvin myös lapsille, mutta jätä tällöin likööri pois tai kiehauta siitä alkoholi pois. Ihanan pehmeää ja maistuvaa, nam!


2 kananmunaa
250 g mascarpone tuorejuustoa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 1/4 dl vahvaa kahvia
1 1/4 dl kahvilikööriä
100 g savoiard keksejä
tummaa kaakaojauhetta

1. Erottele keltuaiset valkuaisista. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi.
2. Vatkaa keltuaiset ja sokeri toisesssa kulhossa vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita mascarpone sekaan.
3. Sekoita valkuaisvaahto varovasti käännellen keltuaisvaahdon sekaan.


4. Mausta kahvi liköörillä.
5. Laita täytettä hieman kulhon pohjalle tai aloita keksikerroksella. Kasta keksit kahviseoksessa ja asettele vierekkäin. Vuorottele kerroksia ja laita päällimmäiseksi täyteseosta.
6. Sihtaa lopuksi päälle tummaa kaakaojauhettta ja halutessasi suklaarouhetta. Peitä kelmulla ja laita tekeytymään jääkaappiin yön yli.



2 kommenttia :

  1. Oi oi, nyt iski Tiramisu-nälkä :) On se niin hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se kyllä herkkua... Nyt vaan viikonlopuksi tiramisu tekeytymään :)

      Poista