tiistai 8. syyskuuta 2015

Hanna-tädin kakut


Tällä viikolla (7.-13.9.2015) vietetään Hävikkiviikkoa, jolloin kiinnitetään enemmän huomiota siihen ettei turhaa ruokahävikkiä syntyisi niin paljon. Hanna-tädin kakkuihin voi hyvin käyttää kerman tai kermaviilin, jonka päiväys on jo mennyt ohi. Nämä perinteiset pikkuleivät ovat kyllä hyvänmakuisia ja maistuvat hyvin myös lapsille. Ohje on pääsosin Valion sivuilta.

Hanna-tädin kakut

n. 75 kpl

200 g voita
2 dl kermaa
3 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
5 ½ dl vehnäjauhoja
3 dl perunajuhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa


1. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
2.Sulata voi ja anna sen jäähtyä hieman. Sekoita jookkoon kerma ja sokerit. 
3. Sekoita kuivat aineet keskenään. Siivilöi jauhoseos voi-kermaseokseen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
4. Pyörittele taikinasta pieniä ( n. 2 cm halk.), pyöreitä palloja ja nostele ne leivinpaperin päälle pellille. Paista pikkuleipiä uunin keskitasolla n. 10 minuuttia tai kunnes ne ovat saaneet hieman väriä reunoilta.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti