maanantai 14. syyskuuta 2015

Gluteeniton siemennäkkäri


Tätä gluteenitonta herkullista siemennäkkäriä tein jo joku aika sitten, mutta laitan nyt tännekin tämän ohjeen. Bongasin nimittäin ystäväni blogista ohjeen gluteenittomaan siemennäkkäriin.  Vähän voita päälle, niin näkkäri katoaa pian parempiin suihin. Nämä ovat kyllä helppoja tehdä ja todella hyvänmakuisia, suosittelen kokeilemaan.

Gluteeniton siemennäkkäri

1 pellillinen 

2 dl maissijauhoja
3/4 dl auringonkukansiemeniä
½ dl pellavansiemeniä
½ dl seesaminsiemeniä
½ dl kurpitsansiemeniä
2 ½ dl kiehuvaa vettä
½ dl öljyä
sormisuolaa

1. Laita uuni kuumenemaan 150 asteeseen (kiertoilma).
2. Sekoita kaikki kuivat aineet sekaisin kulhossa.
3. Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.
4. Kaada massa pellille leivinpaperin päälle.
5. Laita käsi muovipussiin ja tasoita taikina mahdollisimman ohueksi, siten että massa peittää melkein koko pellin. Sirottele lopuksi sormisuolaa taikinan pinnalle. Leikkaa halutessasi näkkäristä palasia tai jätä se kokonaiseksi.


6. Paista uunissa keskitasolla n. 1 tunnin ajan. Anna näkkärin jäähtyä. Taittele näkkäristä palasia ja nauti voin kanssa.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti