sunnuntai 16. elokuuta 2015

Suolaiset muffinit fetalla ja aurinkokuivatulla tomaatilla


Nämä ovat todella herkullisen makuisia ja meheviä suolaisia muffineja. Ohjeen näihin löysin Suklaapossun blogista. Näitä voi vaihteeksi tarjoilla vaikkapa juhlissa suolaisena herkkuna tai sitten ihan iltapalana. Nämä maistuvat sekä hieman haaleina että ihan kylminäkin. Ja täytteitähän näissä voi vaihdella oman maun mukaan. 


2 ½ dl vehnäjauhoja
1 1/4 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 muna
125 g maitorahkaa
½ dl öljyä
½ dl maitoa


200 g fetajuustoa
n. 6 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja pikottuina
1 tl kuivattua basilikaa
rouhittua mustapippuria
(juustoraastetta)

1. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, suola ja basilika keskenään.
2. Sekoita keskenään myös muna, maitorahka, maito ja öljy. Lisää seos kuvien aineiden joukkoon ja sekoita kevyesti.
3. Pilko aurinkokuivatut tomaatit sekä fetajuusto pienemmiksi paloiksi. Lisää fetajuusto sekä aurinkokuivatut tomaatit taikinan joukkoon. Mausta mustapippurilla. Kääntele taikina varovasti juuri ja juuri sekaisin. Lusikoi taikina voideltuihin muffinivuoan koloihin ja paista uuni keskitasolla 175 asteeessa n. 20 minuuttia. Ripottele vielä halutessasi pinnalle juustoraastetta. Tarjoile muffinit hieman jäähtyneinä.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti