tiistai 11. marraskuuta 2014

Päärynäclafoutis



Päärynäclafoutis on todella pehmeä ja mehevä ranskalainen jälkiruoka, eräänlainen pannukakku.  Se maistuu vaikkapa herkullisena jälkiruokana vaniljajäätelön kanssa.  Päärynäclafoutis on herkullisimmillaan hieman jäähtyneenä. Päärynät paistetaan herkullisiksi voissa, sokerissa ja kanelissa. Päärynän tilalla voi käyttää myös omenoita tai erilaisia marjoja. Jos käytät marjoja clafoutissa, ne voi suoraan lisätä taikinan päälle ilman paistamista.

2 päärynää
2 rkl voita
n. 2 rkl sokeria
1-1 ½ tl kanelia

 Clafoutitaikina

50 g mantelijauhoa
½ dl vehnäjauhoja
¾ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sitruunamehua
2 ½ flora vispiä tai kuohukermaa
2 kananmunaa
2 keltuaista

Vuokaan

voita ja sokeria

Päälle 

mantelilastuja

1.       Kuumenna uuni 180 asteeseen.
2.       Kuori päärynät ja lohko ne paloiksi. Paista päärynöitä pannulla voissa, sokerissa ja kanelissa, kunnes ne pehmenevät.
3.       Sekoita mantelijauho, vehnäjauhot, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Lisää kerma, sitruunamehu, kananmunat ja keltuaiset joukkoon. Vatkaa tasaiseksi, sileäksi taikinaksi.
4.       Voitele uunivuoka voilla ja sirottele voin päälle sokeria.
5.       Kaada taikina vuokaan ja asettele paistetut päärynälohkot taikinan päälle. Ripottele mantelilastuja päälle.
6.       Paista päärynäclafoutia uunin keskiosassa n. 35 minuuttia, kunnes se on kullankeltainen ja jähmettynyt sisältä.
7. Tarjoile päärynäclafoutis hieman jäähtyneenä esimerkiksi vaniljajäätelön kanssa.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti